Sivu 1/1

Tilintarkastusvelvollisuus

Lähetetty: 29 Tammi 2020, 15:31
Kirjoittaja makane
Tiedän, tästä on puhuttu aikaisemminkin - mutta tarkistetaanpa vielä.

Meillä on päättyneellä (2019) sekä sitä välittömästi edeltäneellä (2018) tilikaudella täyttynyt yksi tilintarkastusvelvollisuuden edellytyksistä - taseen loppusumma ylittää 100 000 €. Onko täysin yksiselitteistä että emme ole tilintarkastusvelvollisia?

Tilintarkastuslain (TTL, 18.9.2015/1141) 2 luku 2 § mukaan:
Jollei muussa laissa toisin säädetä, tilintarkastaja voidaan jättää valitsematta yhteisössä, jossa sekä päättyneellä että sitä välittömästi edeltäneellä tilikaudella on täyttynyt enintään yksi seuraavista edellytyksistä:
1) taseen loppusumma ylittää 100 000 euroa;
2) liikevaihto tai sitä vastaava tuotto ylittää 200 000 euroa; tai
3) palveluksessa on keskimäärin yli kolme henkilöä.

Nythän voisi ajatella niinkin, että päättyneellä ja sitä edeltävällä tilikaudella on täyttynyt yhteensä kaksi edellytystä, kun molemmilla tilikausilla on täyttynyt yksi...

Kysyisin myös, että onko teillä kokemusta tilintarkastuksen teettämisestä "off the record" vaikka velvoitetta ei olekkaan, vähän kuin ennakkotarkastuksena että kaikki kunnossa? Vai onkohan pelkästään ajan/rahan tuhlaamista? Asia mietityttää, koska tilintarkastusvelvollisuuden edellytykset saattavat lähivuosina hyvinkin täyttyä (yrityksen toiminnan kannalta pelkästään positiivinen asia, mutta aiheuttaa kirjanpitäjälle vilunväristyksiä).

Kiitos kommenteista jo etukäteen!

Re: Tilintarkastusvelvollisuus

Lähetetty: 30 Tammi 2020, 17:37
Kirjoittaja 4040
Luonnollisella kielellä kuten suomeksi laaditut loogisten ehtolauseiden kuvaukset ovat joskus epäselviä ja monitulkintaisia, vaikka kirjoittajalle itselleen esitys voi tuntua selvältä. Esimerkiksi tietokoneiden ohjelmointikielillä asiat voi esittää täsmällisesti, mutta lakitekstiin sellaista muotoa ei voi laittaa.

Tilintarkastusvelvollisuus voi syntyä muutakin kautta kuin kyseisestä pykälästä. Esimerkiksi jos päätoimiala on arvopapereiden omistaminen ja hallinta, niin tilntarkastaja on valittava aina.

Myöskin tarve voi aiheutua muusta kuin lain määräämästä velvollisuudesta. Jos on lainaa rahalaitoksilta tai ilmenee tarve lainalle, niin pankki tai muu rahoittaja voi vaatia tilintarkastettua tilinpäätöstä.

Senkin voi nähdä etuna, että tilinpäätös ja kirjanpito on tarkastettu riippumattoman tahon toimesta. Onhan olemassa mahdollisuus, että kirjanpidossa on tehty jotain systemaattisesti virheellisesti ja on parempi että tällainen tilanne huomataan aiemmin kuin myöhemmin. Myöskin erilaiset väärinkäytökset tulevat todennäköisemmin ilmi.

Re: Tilintarkastusvelvollisuus

Lähetetty: 31 Tammi 2020, 09:42
Kirjoittaja myokymia
Ajattelin etten enää puutu asiaan, mutta kun en malta olla vastaamatta. Pahoitteluni jo etukäteen.

Tässä tilintarkastusvelvollisuudessa ei ole kyse mistään mystisestä matemaattisloogisesta vaativasta ongelmasta, vaan ihan luetun ymmärtämisestä.

Tilintarkastuslaki on täysin yksiselitteinen, että jos kahdella peräkkäisellä tilikaudella ei ole ylittynyt kuin yksi rajoista, ei tilintarkastusta tarvitse suorittaa. Tässä ei ole olemassa mitään tulkintaa, erimielisyyttä, kahta eri vaihtoehtoa tai mitään muutakaan pienintäkään edes teoreettista epäselvyyttä. Tämän voi tarkistaa joka ikiseltä tilintarkastajalta, kirjanpitäjältä tai suomen kieltä osaavalta henkilöltä, koska lain kirjain on tilintarkastuslain 2 luvun 2 §:n osalta hyvin yksiselitteinen.

Ymmärrän, että jos suomi ei ole äidinkieli, voi lakiteksti tuntua vaikealta, mutta vannon ja vakuutan kunniani ja omatuntoni kautta, että tämä on näin, eikä mitenkään muuten, vaikka kuinka yrittäisi vääntää tai kääntää asiaa johonkin muuhun suuntaa.

Ei tietenkään kannata uskoa jotain random tyyppiä internetissä, joten jos asia vielä mietityttää, kannattaa soittaa jollekin tilintarkastajalle, kysyä asiasta ja laittaa sitten meille vastauksen tänne.

Re: Tilintarkastusvelvollisuus

Lähetetty: 31 Tammi 2020, 10:20
Kirjoittaja myokymia
Ennen 2006 (vuosiluku ulkomuistista) kaikki yhteisöt olivat tilintarkastusvelvollisia koosta riippumatta ja tämä oli mielestäni ihan perusteltua. Toki siihen aikaan tilintarkastuksia saivat suorittaa muutkin kuin laillistetut tilintarkastajat, joten pienimpien tilintarkastukset eivät välttämättä laadullisesti olleet aina kovin korkeatasoisia.

Sinänsä kannatan laajaa tilintarkastusvelvollisuutta, mutta ongelmana on tilintarkastusten vaatimukset. Nykyinen kirjanpidon ja hallinnon tarkastus on liian jäykkä pienille yhtiöille, jossa sekä omistus ja toimiva johto ovat käytännössä yksi ja sama asia, joten on aika epätodennäköistä, että johto tekisi jotain omistajien tahdon vastaista. Tilintarkastusten dokumentointivaatimuksista johtuen, vie pienenkin firman tarkastus aikaa, koska tilintarkastajan (tai siis assistentin) pitää ottaa kopioita ja laittaa rakseja tarkastuspapereihin. Tällä hetkellä onkin paljon keskustelua ja suunnitelmia ns kevennetystä tarkastuksesta, joka tulisi ehkä mahdolliseksi pienille yhteisöille. Pienten firmojen tilintarkastus ei mielestäni kuitenkaan niin montaa sataa maksa, etteikö sitä kannattaisi käytännössä kaikkien yritysten teettää.

Monissa muissa maissa tilintarkastusrajat ovat merkittävästi suuremmat, mutta niissä taas kirjanpitäjillä on usein paljon kovemmat vaatimukset. Suomessa taas kuka hyvänsä saa tehdä kirjanpitoja, mutta tilintarkastusrajat ovat sitten ihan todella alhaiset verrokkimaihin nähden. Voisiko pohtia, että tulevaisuudessa esim auktorisoitujen tilitoimistojen tekemillä tilinpäätöksillä olisi eri tarkastusrajat, kuin yrittäjän itse tekemillä?

Re: Tilintarkastusvelvollisuus

Lähetetty: 01 Helmi 2020, 12:58
Kirjoittaja makane
Kiitos, tämä selvä! Lueskelin vielä aiempia viestiketjuja tarkemmin, ja ymmärrän ettei ollut mitään syytä nostaa tätä kysymystä uudelleen keskustelun alle. Emme ole tilintarkastusvelvollisia.

Neuroottinen kun olen, olen yleensä tarkistuttanut kirjanpitomme parin - kolmen vuoden välein kirjanpidon ammattilaisella. En tilintarkastajalla, vaan kirjanpitäjällä. Lisäksi meillä on joitain vuosia sitten tehty tilintarkastus tekes-avustuksella tehdyn projektin osalta, ja tästäkin sain puhtaat paperit. Systemaattista virhettä en siis pelkää. Mutta ehkä käväisen taas tänä vuonna tutussa tilitoimistossa papereidemme kanssa tilinpäätöstä tehdessäni,kun asiat aina vähän muuttuvat ja ulkopuolinen arvio on hyvä saada.

Re: Tilintarkastusvelvollisuus

Lähetetty: 30 Maalis 2022, 16:23
Kirjoittaja Tru
myokymia kirjoitti: 31 Tammi 2020, 09:42 Ajattelin etten enää puutu asiaan, mutta kun en malta olla vastaamatta. Pahoitteluni jo etukäteen.

Tässä tilintarkastusvelvollisuudessa ei ole kyse mistään mystisestä matemaattisloogisesta vaativasta ongelmasta, vaan ihan luetun ymmärtämisestä.

Tilintarkastuslaki on täysin yksiselitteinen, että jos kahdella peräkkäisellä tilikaudella ei ole ylittynyt kuin yksi rajoista, ei tilintarkastusta tarvitse suorittaa. Tässä ei ole olemassa mitään tulkintaa, erimielisyyttä, kahta eri vaihtoehtoa tai mitään muutakaan pienintäkään edes teoreettista epäselvyyttä. Tämän voi tarkistaa joka ikiseltä tilintarkastajalta, kirjanpitäjältä tai suomen kieltä osaavalta henkilöltä, koska lain kirjain on tilintarkastuslain 2 luvun 2 §:n osalta hyvin yksiselitteinen.

Ymmärrän, että jos suomi ei ole äidinkieli, voi lakiteksti tuntua vaikealta, mutta vannon ja vakuutan kunniani ja omatuntoni kautta, että tämä on näin, eikä mitenkään muuten, vaikka kuinka yrittäisi vääntää tai kääntää asiaa johonkin muuhun suuntaa.

Ei tietenkään kannata uskoa jotain random tyyppiä internetissä, joten jos asia vielä mietityttää, kannattaa soittaa jollekin tilintarkastajalle, kysyä asiasta ja laittaa sitten meille vastauksen tänne.
Minulla on kantasuomalaisena selvästikin vaikeuksia luetun ymmärtämisessä, koska en todellakaan näe tuota sääntöä yksiselitteisenä.

2 peräkkäisellä tilikaudella on yhteensä 6 raja-arvoa, eli 3 per vuosi. Kumpi on oikein: max. 1 ylitys sallittu yhteensä 2 tilikaudelta (eli max. 1/6 raja-arvoista ylittyy) vai max. 1 ylitys per tilikausi (eli max. 2/6 raja-arvosta on ok)?

Esimerkkinä tilanne, jossa tilikaudella 2020 ja 2021 ylittyy vain liikevaihdon raja. Onko 2021 tilinpäätös tilintarkastettava?

Periaatteessa ei täyty ehto "tilintarkastaja voidaan jättää valitsematta, jos päättyneellä ja sitä edellisellä tilikaudella ei täyty yksikään tai tayttyy vain yksi kolmesta ehdosta", koska yhteensä ylittyy yhteensä 2 rajaa, mutta vain 1 saa ylittyä päättyneellä ja sitä edeltäneellä tilikaudella.

Jos joku nyt kokee tarvetta sättiä tyhmäksi, olkoon näin - kunhan saan jonkun vääntämään ratakiskoa aiheesta, kiitos.

(Ai niin. Olen itse kirjanpitäjä, enkä ole tähän asti saanut riittävän yksiselitteistä vastausta keneltäkään. Älkää ainakaan minulta tulko hakemaan asiantuntijaneuvoja tähän asiaan liittyen!)