Yrittäminen toisesta EU-maasta käsin

Kaikki mikä liittyy yrittäjänä toimimiseen yritysmuodon valinnasta eläkeasioihin.
hemuli2
Viestit: 1
Liittynyt: 27 Loka 2015, 16:44

Yrittäminen toisesta EU-maasta käsin

Viesti Kirjoittaja hemuli2 »

Ajattelin herätellä keskustelua aiheesta joka itselleni ajankohtainen. Eli yrittäjänä tullut oltua, pienehköä mutta kuitenkin omat kuluni kattavaa fyysisten tuotteiden verkkokauppatoimintaa pyörittänyt jokusen vuoden. Nyt en vain enää terveydellisistä syistä Suomessa pärjää ja oleskelen eteläisemmässä Euroopassa Portugalissa. Firmani toiminta kuitenkin pyörii yhä, ne fyysiset jutut mitä tarttee tehdä olen saanut vanhempani hoitamaan ja muut asiat saan täältäkäsin organisoitua. Eli sitten vaan lähettelen aina Suomeen kirjanpitäjälle tiliotteet ja kuitit sähköpostilla, rahaliikenne pyörii kuten ennenkin, suomalaisen tilin kautta ja itse vaan täällä sitten oleskelen.

Aloin vain nyt miettiä, että onko tässä jotain jota en ole tullut ajatelleeksi, miten tällaisess tilanteessa pitäisi oikeaoppisesti toimia. Onko tämä esimerkiksi ihan hyväksyttävää että mulla on kuitteja joissa tavara toimitettu Suomessa ja toisaalta samaan aikaan myös tulee tänne etelä-eurooppaan mulle paketteja joita sitten käytän omassa työskentelyssä täältäkäsin. Ja että ne paketit lähettelee asiakkaille joku muu Suomessa kun en itse ole siellä, vaikka yhtään palkollista mulla ei olekaan. Sen olen huomannut että EU maista ei saa verottomana tilattua tänne, kun firman y-tunnus suomalainen mutta ne saanee pyydettyä jälkikäteen takaisin kyseisen lähetysmaan verottajalta.
myokymia
Viestit: 782
Liittynyt: 23 Loka 2009, 08:03

Re: Yrittäminen toisesta EU-maasta käsin

Viesti Kirjoittaja myokymia »

Eikös verotuksellisesti kiinteä toimipaikka muodostu yhtiöllä sinne, mistä käsin toimintaa harjoitetaan. Ainakin Suomen verottajan tulkinnan mukaan toimintaa harjoitetaan mm siellä, mistä toimintaa johdetaan ja hallinnoidaan. Yhtiöllä voi toki olla useampia kiinteitä toimipaikkoja, jolloin verotusoikeus voi olla usealla valtiolla.

Portugalista varmaan löytyy useampiakin kansainväliseen veronkiertoon eikun siis lailliseen verosuunnitteluun erikoistuneita lakiasiaintoimistoja, jotka tarjoavat palveluja Suomen kielellä, sen verran suosittu kohde tuntuu olevan kansalaistemme keskuudessa.
Eurokone
Viestit: 7
Liittynyt: 13 Loka 2010, 14:05

Re: Yrittäminen toisesta EU-maasta käsin

Viesti Kirjoittaja Eurokone »

Yhteisöostojen alvien takaisin haku ei sitten välttämättä olekkaan mikään helppo homma.
Jokaisella valtiolla omat toimintatapansa. Kannattaa katsoa.

Mun käsittääkseni se verotuksen peruste kylläkin on se missä toiminta pääsääntöisesti tapahtuu.
Siellä missä tavara tai palvelu myydään, sinne se verotetaan.


Se että joku tekee työtä mistä et maksa työnantaja maksuja sekä veroja. On tietenkin laitonta. Ja raskaasti.

Helpointa sulle olisi tossa vaiheessa perustaa portugaliin yritys. Ja lähettää sieltä käsin itse tavaroita Suomalaisille asiakkaille. Alvit tottakai maksat Suomeen jos sulla ei myyntiä muualle edes ole. Muuten se raja muistaakseni oli jossain 25 000e paikkeilla.

Eli ilmottaudut ALV velvolliseksi ulkomaisena yrityksenä Suomeen silloin.
Utelias
Viestit: 13
Liittynyt: 08 Elo 2017, 13:28

Re: Yrittäminen toisesta EU-maasta käsin

Viesti Kirjoittaja Utelias »

Mielestäni arvonlisävero maksetaan tässä tapauksessa kyllä ihan normaalisti Suomeen.

Jos Portugalin verotus toimii Suomen verotusen tavoin, yritykselläsi muodostuu siihen siihen kiinteä toimipaikka ja tuloverot (tai osa niistä, jos kiinteä toimipaikka on myös Suomessa) maksetaan Portugaliin.

Kannattaa ottaa huomioon myös henkilöverotus ja vakuutukset. Esimerkiksi, et kuuluu Portugalissa eläessä suomalaisen sosiaaliturvan piiriin ja sinun on otettava sieltä maasta sosiaalivakuutus.

Olen sama mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, että kannattaa olla yhteydessä paikalliseen lakitoimistoon.
Helppo kirjanpito-ohjelma SimplBooks toimii myös mobiililaitteilla
Vastaa Viestiin