Rakentamisen kustannukset toiminimellä

Keskustelua pitkäikäisestä kalustosta ja poistoista
Mia Varvikko
Viestit: 57
Liittynyt: 22 Heinä 2015, 07:51

Rakentamisen kustannukset toiminimellä

Viesti Kirjoittaja Mia Varvikko »

Hei!

Löytyykö omaa kokemusta tai muuta tietoa ko tilanteen kulujen vähentämisoikeudesta elinkeinotoiminnan kuluna?

Toiminimiyrittäjä omistaa avopuolisonsa kanssa kiinteistön, jolla sijaitsee myös talo missä asuvat. Yrittäjä suunnittelee rakentavansa tälle tontille konehallin, mitä varten täytyy toki tehdä maansiirtotöitä, piha-aluetta, tietä sekä tietenkin rakennuksen pohjatyöt salaojineen ja maa-aineksineen ja mitä tähän nyt kuuluukin.

Yrittäjän sisko oli kertonut, että heidän yrityksessään vastaavassa tilanteessa oli verotarkastuksen myötä määrätty, että osa rakentamisen maansiirtotöihin liittyvistä maa-aineksista ei olisi kuulunut vähennysoikeutettuun kuluun. Tämän tarkempaa tietoa mulla ei nyt ole, että mikä osa olisi ollut tätä vähennyskelvotonta (piha-alueeseen liittyvät vai rakennuksen alle tulevat ainekset). Olen myös yrittänyt etsiä verottajan sivuilta moisesta tietoa, mutta en vain löydä. Soittanut en vielä verohallintoon ole, mutta mahdollisesti soittamallakaan ei selviä, ehkä ehdottavat vanhan kokemuksen perusteella ennakkoratkaisun hakemista. Näinpä ajattelin, että täällä voisi olla kokemusta ja faktatietoa asiasta.

Kyseessä ei myöskään ole tilanne, jossa tulevan rakennuksen pihoille, tielle tms. tulisi lainkaan yksityiskäyttöä, ainoastaan elinkeinotoimintaan liittyvää. Puolison nimenomainen edellytys tontille rakentamiselle oli, että tuleva yritykseen liittyvä liikenne ei saa tulla yksityiskäytössä olevan pihan ja tien alueelle, vaan nämä säilyvät omanaan ja näin ollen rakennusta on kaavailtu tontin rajalle, josta sitä olisi helppo vaikka tulevaisuudessa vuokrata ulkopuoliselle, mikäli oma yritys ei tilaa enää käytä.

Itse kun äkkiä näkisin, että kaikki rakentamiseen liittyvät kulut olisivat omien poistoaikojensa puitteissa vähennysoikeutettuja, koska tähän projektiin ei lähdettäisi lainkaan ja mitään kulua ei syntyisi ilman yritystoimintaa eikä tässä myöskään paranneta tontin arvoa, ehkä jopa päinvastoin. Mutta se mitä järki sanoo, ei aina vastaa todellisuutta, joten löytyykö tietoa, mitä osuutta ei mahdollisesti hyväksyttäisi kuluksi? Katsooko verottaja, että maa-alueen "parantaminen" ei olisi oikeutettua vähennykseen, vaikka toiminimellä ei ole taseessaan maa-alueita eikä omistus siirry, ja jos, niin mikä osa liittyy tähän ja mikä esim. tulevan hallin piha-alueiden kunnossapitoon? Entä jos ensin vain tasataan alue, ja myöhemmin se piha vaikka asfaltoidaan tai sinne tilataan mursketta, että hallia voidaan käyttää, niin kuinka tämä ajatellaan?

Kiitos taas jo etukäteen!

Mia
sskky.fi/tiedot/6070
Viestit: 65
Liittynyt: 08 Touko 2019, 22:08
Viesti:

Re: Rakentamisen kustannukset toiminimellä

Viesti Kirjoittaja sskky.fi/tiedot/6070 »

En tiedä, että tällaisesta olisi KHO:n oikeustapausta. On myös hyvä huomata, että Verohallinnon antama muu kuin ennakkoratkaisu (esim. suullinen ohje) ei sido Verohallintoa mahdollisessa verotarkastuksessa.
Saattaa olla käytännössä niin, että kun asian selittää ennakkoratkaisussa hyvin, saa itselle suotuisan ratkaisunkin. Jos taas jättää asian verotarkastuksen varaan, lopputulos saattaa edellyttää sitä, että on valmis tekemään valituksen verotarkastajan päätöksestä.
Itse suosittelisin yrittäjälle sitä, että hän hakee ennakkoratkaisun asiasta. On sitten yrittäjän oma henkilökohtainen asiansa, hakeeko ratkaisua tai ei. Eli hän päättää itse yritystoimintansa ratkaisuista ja myös veroseuraamuksista.

Päätätte siten toimia miten tahansa, jos maa-alueeseen liittyvät toimenpiteet kirjataan elinkeinotoiminnan kuluksi, ottaisin valokuvat piha-alueesta ennen rakentamistoimenpiteitä ja valokuvat rakentamistoimenpiteiden jälkeen. Esim. jos soraa on levitetty muuallekin kuin rakennuksen anturaan, tämä soralasku ei voi kokonaisuudessaan kuulua elinkeinotoiminnan kuluksi. Näin ollen mahdollisessa jälkeenpäin tehtävässä verotarkastuksessa pystyy valokuvin osoittamaan, ettei soraa ole levietty muualle kuin rakennuksen anturaan.
Jou
Viestit: 7
Liittynyt: 04 Tammi 2020, 01:03

Re: Rakentamisen kustannukset toiminimellä

Viesti Kirjoittaja Jou »

Minulla on vähän vastaanvanlainen ongelma, kuin alkuperäisellä kirjoittajalla. Selvisikö asia?
myokymia
Viestit: 782
Liittynyt: 23 Loka 2009, 08:03

Re: Rakentamisen kustannukset toiminimellä

Viesti Kirjoittaja myokymia »

Laki elinkeinotulon verottamisesta 53 § "Jos kiinteistöä käytetään yksinomaan tai pääasiallisesti elinkeinotoimintaa välittömästi tai välillisesti edistäviin tarkoituksiin, kuten tehdas-, työpaja-, liike- tai hallintotarkoituksiin taikka henkilökunnan asumis- tai sosiaalitarkoituksiin, kiinteistö kuuluu elinkeinotoiminnan tulolähteeseen."

OP:n tilanteessa, kun kiinteistöllä sijaitsee yrittäjän omana asuntona käyttämä asunto, edellä mainittu ei sovellu, eli kiinteistö kuuluu henkilökohtaiseen tulolähteeseen.

EVL 2 luku 7 § "Vähennyskelpoisia ovat elinkeinotoiminnassa tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot ja menetykset."

Koska kiinteistö ei kuulu elinkeinotoiminnan tulolähteeseen, tarkoittaisi tämä, että kiinteistölle tehtävät työt liittyvät henkilökohtaisen omistuksen piirissä olevaan omaisuuteen, joiden osalta vähennysoikeus olisi kuitenkin elinkeinotoimintaan kohdistuvalla osuudella. Olisi verotuksellisesti erikoista, jos omana asuntona käytetyn kiinteistön voisi myydä verovapaasti sen jälkeen, kun sille on tehty suurehkot perusparannustyöt, joiden kulut on vähennetty elinkeinotoiminnan verotuksessa.

Kyse on nyt siitä tulkinnasta, että mikä osa kuluista liittyy elinkeinotulon hankkimiseen ja mikä osa kuluista liittyy henkilökohtaisen omaisuuden arvon kasvattamiseen.
Vastaa Viestiin