Yksinkertainen kirjanpito pienelle yhdistykselle?

Käytännön toimenpiteet kahdenkertaisen kirjanpidon aloittamiseen liittyen.
jaanil
Viestit: 2
Liittynyt: 13 Elo 2010, 12:58

Yksinkertainen kirjanpito pienelle yhdistykselle?

Viesti Kirjoittaja jaanil »

Moi
Mikä olisi yksinkertaisin mahdollinen tapa järjestää pienen yhdistyksen kirjanpito siten, että siitä olisi mahdollisimman vähän vaivaa taloudenhoitajalle , mutta olisi kuitenkin lain mukainen. Kyseessä on pieni harrastelija orkesteri 5 jäsentä. Yhdistys perustettiin sitä varten, että voisimme mahdillisista esiintymisistä kertyvät tulot kohdentaa treenikämppämme vuokraan ja maksaa tuloista veroa vasta sitten jos tienamme enenmän kuin vuokra on. Voisimmeko esimerkiksi maksaa vuokra-ennakkoa jota voisi tilikauden lopussa palauttaa verottomasti jäsenille jos esiintymisistä tai muusta olisi kertynyt tuloja. Kuinka monta tiliä minimissä vaadittaisiin ja mitenkä tulot ja menot tileille kannattaisi merkitä, että saataisiin mahdollisimman yksinkertainen ja helppokäyttöinen kirjanpito? Parasta olisi jos kirjanpidon voisi hoitaa pankin tiliotteesta vuoden lopussa.
t Jaani
Tapaus16
Viestit: 146
Liittynyt: 13 Kesä 2008, 02:20

Re: Yksinkertainen kirjanpito pienelle yhdistykselle?

Viesti Kirjoittaja Tapaus16 »

Tämä on melko laaja kysymys, sillä kirjanpidon toteuttamiseen liittyy monta eri osa-aluetta ja yksityiskohtaa.

Voisitte kenties ladata jonkin ilmaisen kirjanpito-ohjelman (Tappio, Tilitin ym) ja hankkia niihin yhdistyksiä varten valmiiksi tehdyn tilikartan. Sen jälkeen voitte halutessanne poistaa valmiista tilikartasta sellaiset tilit joita ette tarvitse.

En ole ekspertti yhdistysten kirjanpidon suhteen, mutta tarvitsette ainakin seuraavat tilit:

-Myyntitili (tulotili)
-Vuokratilin (menotili)
-Hankintojen vähennettävä alv -tili (sikäli kun liitytte alv-rekisteriin)
-Myyntien maksettava ALV -tili (sikäli kun liitytte alv-rekisteriin)
-Tilitettävä ALV-tili (sikäli kun liitytte alv-rekisteriin)
-Pankkitili

Lisäksi tarvitsette tilit rahan sijoittamista varten (esim Jäsenmaksut) ja nostamista varten, mutta en ole ihan varma siitä miten tämä rahaliikenne hoidetaan yhdistyksen kanssa.

Kun teillä on nämä tilit käytössä niin voitte käsittääkseni kirjata koko vuoden kulut kerralla tiliotteelta tilikauden päättymisen jälkeen. ALV:n voitte luultavasti ilmoittaa harvennetulla ilmoitusjaksolla kerran vuodessa.
Talousmies
Viestit: 111
Liittynyt: 07 Heinä 2010, 11:30
Paikkakunta: Porvoo

Re: Yksinkertainen kirjanpito pienelle yhdistykselle?

Viesti Kirjoittaja Talousmies »

Esiintymispalkkioista ei makseta arvonlisäveroa (AVL 45§), joten niihin kohdistuvista hankinnoistakaan ei saa sitä vähentää.
= Talousmies - On muuten kirjoja pidellyt =
Tapaus16
Viestit: 146
Liittynyt: 13 Kesä 2008, 02:20

Re: Yksinkertainen kirjanpito pienelle yhdistykselle?

Viesti Kirjoittaja Tapaus16 »

Talousmies kirjoitti:Esiintymispalkkioista ei makseta arvonlisäveroa (AVL 45§), joten niihin kohdistuvista hankinnoistakaan ei saa sitä vähentää.
Aivan oikein, en muistanut ottaa tätä asiaa huomioon!
jaanil
Viestit: 2
Liittynyt: 13 Elo 2010, 12:58

Re: Yksinkertainen kirjanpito pienelle yhdistykselle?

Viesti Kirjoittaja jaanil »

Kiitos vastauksesta. Alv velvollisia emme ole kun rahaa liikkuu tässä hommassa tosi vähän ainakin toistaiseksi. Ottaisiko joku vielä kantaa tähän vuokraennakkojen palauttamiseen maksajille? Eli siis , jos saamme keikkatuloja vaikkapa vuoden lopulla jotka kohdennamme treenitilan vuokraan, voimmeko palauttaa vuokraennakoita jäsenille ilman että verottaja katsoo tätä veronkierroksi tai vastaavaksi ,ja kuinka tämä merkitään tileille?
Talousmies
Viestit: 111
Liittynyt: 07 Heinä 2010, 11:30
Paikkakunta: Porvoo

Re: Yksinkertainen kirjanpito pienelle yhdistykselle?

Viesti Kirjoittaja Talousmies »

Jos käsittelette maksuja lainoina jäseniltä (tili "Muut velat" tai "Velat jäsenille"), ei niiden takaisinmaksussa ole mitään veroriskiä.
= Talousmies - On muuten kirjoja pidellyt =
Anssi85
Viestit: 7
Liittynyt: 21 Syys 2010, 16:11

Re: Yksinkertainen kirjanpito pienelle yhdistykselle?

Viesti Kirjoittaja Anssi85 »

velasta pitää maksaa korkoa ja velkapaperi tehdä.
Talousmies
Viestit: 111
Liittynyt: 07 Heinä 2010, 11:30
Paikkakunta: Porvoo

Re: Yksinkertainen kirjanpito pienelle yhdistykselle?

Viesti Kirjoittaja Talousmies »

Jos yrittäjä maksaa omista rahoistaan yrityksen laskuja ja nostaa myöhemmin rahan yrityksen tililtä, tai sijoittaa muulla tavalla rahaa yritykseensä (tai yhdistyksen jäsen yhdistykseen) ei missään velvoiteta maksamaan sijoitukselle korkoa tai laatimaan sopimuksia.
= Talousmies - On muuten kirjoja pidellyt =
Vastaa Viestiin