Posketon tilinpäätös

Apua ja neuvoja erilaisiin tilinpäätöksessä tarvittaviin asiakirjoihin liittyen.
Osakas
Viestit: 8
Liittynyt: 05 Joulu 2019, 21:26

Posketon tilinpäätös

Viesti Kirjoittaja Osakas »

Hei, haluan kysyä ammattilaisilta neuvoa. Taloyhtiön (pieni rivari+okt) tilikausi on 1.3-28.2. Tänä vuonna uusi isännöintifirma osoittautui hyvin epäileväksi ja vilpilliseksi. Tilinpäätös meillä ei ollut valmiina 5kk:een tilinkauden päätyttyä!! Kun sitä kysyin jatkuvasti hallitus kertoi vaan että odottaa sitä issarilta. Nyt kun sain sen 28.11 paperit eivät ole allekirjoitettu eikä niissä ole päivämäärää. Toimintakertomus on mutta toimintakertomuksen tarkastajan lausuntoa ei ole. Tilintarkastusta meillä ei ollut pariin vuoteen eikä sitä äänestetty viime vuoden varsinaisessa yhtiökokouksessa.

Asiat jotka lähetin hallitukselle kirjallisinä vielä 4 ja 6 kk sitten jotta ne käsiteltäisiin varsinaisessa yhtiökokouksessa ei ole lisätty esityslistalle. Pystyykö sellainen tilinpäätös käsittelemään varsinaisessa kokouksessa nyt joulukuussa ja mitä osakkaan kannattaa tehdä?

Viime vuonna talo on maksanut 8500 eur lvi-töistä joiden sisällöstä ei ole tietoa eikä mitään asiapapereita. Hallitus ei ottanut vastaan töitä eikä nähnyt laskuja. Issari maksoi kaiken taloyhtiön tililtä. Eli miten silloin se suoriteperuste toimii tilinpäätöksen yhteydessä? Vain hallituksen päätöksellä? Jos he hyväksyivät tilinpäätöksen niin he hyväksyivät samalla että työt on suoritettu? Mutta jos he toteavat etteivät ottaneet vastaan lvi-töitä silloin ne 8500 eur ei pitäisi kuulua viime tilikauden tilinpäätömseen... vai mitä?&
Graf af Kexholm
Viestit: 130
Liittynyt: 03 Elo 2019, 22:21
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Posketon tilinpäätös

Viesti Kirjoittaja Graf af Kexholm »

Ei nyt ihan omaa ydinosaamisaluetta, mutta:

1.) https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/ ... 99#O3L9P10 perusteella kultakin tilikaudelta on annettava päivätty ja allekirjoitettu toiminnantarkastuskertomus, ellei tilintarkastajaa ole.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/ ... 99#O3L9P12 osakkeenomistajan pyynnöstä toiminnantarkastajan on annettava "kaikki yhtiötä koskevat tiedot, jos siitä ei aiheudu yhtiölle olennaista haittaa."

2.) https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/ ... 599#O3L6P6 perusteella osakkaalla on oikeus saada AOYL:ssa mainittu asia yhtiökokouksen käsiteltäväski. 4kk ja 6kk ovat aivan riittävä ennakkovaroitus. Kannattaa vielä kerran vaatia tätä kirjallisesti hallitukselta, ja säilyttää kaikki dokumentit tästä. En aivan ymmärtänyt tuota " Pystyykö sellainen tilinpäätös käsittelemään varsinaisessa kokouksessa nyt joulukuussa ja mitä osakkaan kannattaa tehdä?", avaatko lisää?

3.) Tämä kysymys ei varsinaisesti liity mitenkään suoritusperusteeseen. Suoriteperuste kirjauksissa tarkoittaa, että meno- tai tulo kirjataan silloin kun suorite on saatu tai annettu. Teoreettinen esimerkki: tilaat ravintolassa aterian. Suoriteperusteen mukaan sinulle syntyy meno kun syöt ateriaa, laskuperusteen mukaan kun tarjoilija tuo laskun, ja maksuperusteen mukaan kun maksat laskun. Jos taloyhtiö on esimerkiksi tilannut puutarhanhoidon kesäkuulle, saa siitä laskun heinäkuussa ja maksaa laskun pois elokuussa, meno puutarhanhoidosta kirjataan kesäkuulle. Vastaavasti jos yhtiö on tilannut ison remontin, josta maksaa 50 000€ ennakkoa joulukuussa, mutta remontti toteutetaan vastan helmikuussa, merkataan tuo 50 000€ ennakkomaksuksi taseeseen, eikä menoksi tuloslaskelmaan.

Isännöitsijä on tavallaan taloyhtiön toimitusjohtaja, ja riippuen hallituksen ja isännöitsijän välisestä sopimuksesta isännöitsijä voi toimia hyvinkin itsenäisesti. Mutta kun hallitus on tilinpäätöksen allekirjoittanut, vastaa se myös sen paikkansapitävyydestä. Hallituksen jäsenet ottavat itselleen hirvittäviä riskejä, jos allerkirjoittavat tilinpäätöksiä tutustumatta lainkaan sen sisältöön. Eli jos siellä lukee että joulukuussa on remonttimenoja 10 000€, mutta mitään remonttia ei ole todellisuudessa ollutkaan, he ovat tästä vastuussa.

Tuossa tilanteessa, jos hallinto epäilyttää voi ehdottaa kokouksessa tilintarkastajan valintaa https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/ ... 599#O3L9P5 nojalla.

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/ ... 091599#V34 erityinen tarkastus on myös mahdollinen jos se koetaan tarpeelliseksi.
Osakas
Viestit: 8
Liittynyt: 05 Joulu 2019, 21:26

Re: Posketon tilinpäätös

Viesti Kirjoittaja Osakas »

Kiitos, herra Kreivi

tarkotin onko tässä tilanteessa varsinainen yhtiökokous päätösvaltainen (tai laillinen)?
Kokouksen esityslistalla lukee mm. tilinpätöksen, toimintakertomuksen, toiminnantarkastajan lausunnon esittely. Myös 5 v Korjaustarveselvityksen esittely. Osakkaat kuitenkaan eivät saaneet hallituksen hyväksymää tilinpäätöstä eivätkä saaneet kokouspapereissa toiminnantarkastajan lausuntoa. Heidän silti pitää ottaa kantaa asioihin ja heitä pyydetään vahistamaan tilinpäätöksen. Hallitus esim. ehdottaa tuplata remonttivastikkeen vaikka kokouspapereissa ei ole ym. korjaustarveselvitystä.

Hallitus väitti koko ajan ettei se saanut issarilta korjattua tilinpäätöstä. Hallitus ehkä jakoi korjaamattomat kokouspaperit hätäisesti kun vaadin ylimääräisen yhtiökokouksen oikeuden uhalla. Luultavasti hallitus jakoi kokouspaperit pitämättä omaa tilinpäätöskokousta. 2 viikossa hallitus varmaan toivoi pitävän sellaisen kokouksen jälkeenpäin jossa ehkä (?) hyväksyisi tilinpäätöksen.

Kyselyihini tilinpäätöksen hyväksymisestä (allekirjoitukset+pv) ja tarkastuksesta ei hallitus eikä toiminnantarkastaja reagoi.
myokymia
Viestit: 782
Liittynyt: 23 Loka 2009, 08:03

Re: Posketon tilinpäätös

Viesti Kirjoittaja myokymia »

Pienet taloyhtoöt on kyllä mahtavia, kun niissä saadaan aina suurimmat riidat aikaiseksi muodollisuuksien noudattamisesta.

Yhtiökokous on laillinen ja päätösvaltainen kun asunto-osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen säännöksiä kokouksen koolle kutsumisesta on noudatettu ja läsnä on vähintää yksi osakas tai tämän valtuuttama. Laillisuutta ja päätösvaltaisuutta tarkastellaan siis erikseen muista seikoista. AsOyL: Kokouskutsu on toimitettava aikaisintaan kahta kuukautta ja viimeistään kahta viikkoa ennen yhtiökokousta. -- Kirjallinen kokouskutsu on toimitettava jokaiselle osakkeenomistajalle, jonka postiosoite on yhtiön tiedossa tai joka on ilmoittanut sähköpostiosoitteen tai muun tietoliikenneyhteyden kutsun toimittamista varten.

Jos asialistalla on esim tilinpäätöksen hyväksyminen, mutta ei esitetä tilinpäätöstä, tulisi yhtiökokouksen tällöin jättää tilinpäätös hyväksymättä, mutta tämä on tietysti kokouksen päätettävissä miten haluaa minkäkin asian suhteen toimia. Jos tilinpäätöstä ei vahvisteta, tulee hallituksen tällöin kutsua asianmukaisesti ylimääräinen yhtiökokous koolle, kun tilinpäätös on esitettävissä ja vahvistettavissa.´

Tilinpäätöstä ei ole tarpeen toimittaa osakkaille kokouskutsun mukana, mutta kokousasiakirjat (kuten tilinpäätös) on pidettävä nähtävillä kokouskutsussa esitetyssä paikassa vähintään kahden viikon ajan ennen kokousta (AsOyL 6:22 §).

Koska yhtiökokous määrittää vastikkeen suuruuden, ei sen tarvitse hyväksyä hallituksen ehdotusta, mikäli kokous katsoo ettei vastikkeen perimiselle ole tarvetta.

Hallituksen voi yksimielisesti tehdä päätöksiä (kuten hyväksyä tilinpäätöksen) myöskin pitämättä kokousta.
Osakas
Viestit: 8
Liittynyt: 05 Joulu 2019, 21:26

Re: Posketon tilinpäätös

Viesti Kirjoittaja Osakas »

"Tilinpäätöstä ei ole tarpeen toimittaa osakkaille kokouskutsun mukana, mutta kokousasiakirjat (kuten tilinpäätös) on pidettävä nähtävillä kokouskutsussa esitetyssä paikassa vähintään kahden viikon ajan ennen kokousta (AsOyL 6:22 §)"

ei aivan niin. Kyseessä on varsinainen yhtiökokous, jossa yhtiöjärjestyksemme mukaan mm. on esitettävä tilinpäätös ja tilintarkatuskertomus.
Kokousasiakirjamme on kyllä isännöintifirmassa nähtävänä. Mutta siinä on vain sen oma tekemä tilinpäätösversio, eikä hallituksen hyväksymää ja allekirjoittamaa tilinpäätöstä eikä toiminnantarkastajan lausuntoa koska ne on hallituksella. Millä tavoin maallikko-osakas voi ottaa kantaa ja olla valmiina päättämään mitään varsinaisessa kokouksessa kun hän ei tiedä hallituksen eikä toiminnantarkastajan suositusta tilinpäätökseen suhteen? Ja taas jos hallitus ei hyväksynyt tilinpäätöstä mikä on varsinaisen yhtiökokouksen tarkoitus?
myokymia
Viestit: 782
Liittynyt: 23 Loka 2009, 08:03

Re: Posketon tilinpäätös

Viesti Kirjoittaja myokymia »

Osakas kirjoitti: 09 Joulu 2019, 15:58 "Tilinpäätöstä ei ole tarpeen toimittaa osakkaille kokouskutsun mukana, mutta kokousasiakirjat (kuten tilinpäätös) on pidettävä nähtävillä kokouskutsussa esitetyssä paikassa vähintään kahden viikon ajan ennen kokousta (AsOyL 6:22 §)"

ei aivan niin. Kyseessä on varsinainen yhtiökokous, jossa yhtiöjärjestyksemme mukaan mm. on esitettävä tilinpäätös ja tilintarkatuskertomus.
Kokousasiakirjamme on kyllä isännöintifirmassa nähtävänä. Mutta siinä on vain sen oma tekemä tilinpäätösversio, eikä hallituksen hyväksymää ja allekirjoittamaa tilinpäätöstä eikä toiminnantarkastajan lausuntoa koska ne on hallituksella. Millä tavoin maallikko-osakas voi ottaa kantaa ja olla valmiina päättämään mitään varsinaisessa kokouksessa kun hän ei tiedä hallituksen eikä toiminnantarkastajan suositusta tilinpäätökseen suhteen? Ja taas jos hallitus ei hyväksynyt tilinpäätöstä mikä on varsinaisen yhtiökokouksen tarkoitus?
Asunto-osakeyhtiölaki (ja yhtiöjärjestys) määrittävät kokouskutsun sisällön ja kokousasiakirjojen nähtävänä pitämisen ja lain mukaan kokousasiakirjoja ei tarvitse lähettää kutsun mukana, mutta ne on pidettävä nähtävänä (ja toki pyydettäessä lähetettävä osakkaalle kohtuullista maksua vastaan). Nähtävänä pitää tietysti olla ne lopulliset asiakirjat, eivät allekirjoittamattomat työversiot. AsOyL 6:19 §: "Kokouskutsussa on mainittava yhtiön nimi, koollekutsuja, kokousaika ja -paikka ja kokouksessa käsiteltävät asiat sekä, missä ja milloin 22 §:ssä tarkoitetut kokousasiakirjat ovat osakkeenomistajien nähtävänä. " 6:22 § "Hallituksen päätösehdotukset sekä viimeinen tilinpäätös, toimintakertomus, tilintarkastuskertomus ja toiminnantarkastuskertomus on vähintään kahden viikon ajan ennen kokousta pidettävä osakkeenomistajien nähtävänä kokouskutsussa ilmoitetussa paikassa. Nämä asiakirjat on myös viivytyksettä lähetettävä osakkeenomistajalle, joka niitä pyytää. Lähettämisestä saa periä hallituksen vahvistaman kohtuullisen maksun. Asiakirjat on lisäksi asetettava nähtäväksi yhtiökokouksessa."

Toiminnantarkastaja ei nykylain mukaan anna suosituksia (toiminnantarkastuskertomuksen sisältö löytyy AsOyL:n 9:10 §:stä).

Marssijärjestyshän menee niin, että ensin isännöitsijä laatii tilinpäätöksen jonka hallitus hyväksyy (eli allekirjoittaa). Tämän jälkeen tilinpäätös menee toiminnantarkastajalle. Sitten yhtiökokous vahvistaa tämän tilinpäätöksen. Yhtiökokouksella on toki paljon muitakin tehtäviä, koska yhtiökokous on taloyhtiön osakkaiden päättävä elin. Yhtiökokous mm valitsee yhtiön hallituksen. Varsinaisessa yhtiökokouksessa päätettävät asiat löytyvät AsOyL 6:3 §.
Osakas
Viestit: 8
Liittynyt: 05 Joulu 2019, 21:26

Re: Posketon tilinpäätös

Viesti Kirjoittaja Osakas »

Kyllä, siitä kirjoitankin. Kutsussa on maininta kokouspapereista ja isännöitsijäntoimistossa ne voi käydä katsomassa. En mainitse edes että tämä sijaitsee issarin omassa yksityisasunnossa johon hän kieltäytää pääsemästä. Issari ilmoitti ettei kokouspapereissa olekaan eikä pitäisi olla hallituksen allekirjoittamaa päivättyä tilinpäätöstä eikä toiminnantarkastajan lausuntoa. Hallitus kieltäytyy myös antamasta ne. Tällöin osakkaille ne (ehkä) näytetään varsinaisessa yhtiökokouksessa. Kun tilinpäätöstä tehtiin 5 kk ja hallitus ilmoitti ettei siihen lisätty toiminnantarkastajan vaatimia (?) muutoksia niin on kyllä merkitystä milloin osakas voi nähdä tämän kaiken ja edes perehtyä asiaan
myokymia
Viestit: 782
Liittynyt: 23 Loka 2009, 08:03

Re: Posketon tilinpäätös

Viesti Kirjoittaja myokymia »

Yhtiökokous voi jättää tilinpäätöksen vahvistamatta varsinaisessa yhtiökokouksessa jos aikaa tilinpäätöksen käsittelyyn ei ole ja vahvistaa sen sitten ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

Toiminnantarkastajalla ei ole oikeutta vaatia muutoksia tilinpäätökseen. Tilinpäätöksen laativat isännöitsijä ja hallitus. Toiminnantarkastajan tehtävänä ei ole puuttua tilinpäätöksen sisältöön tai antaa suosituksia.

AsOyL 9:10 § stä:

"Toiminnantarkastuskertomuksessa on oltava lausunto siitä, sisältääkö:
1) tilinpäätös olennaisilta osin yhtiön tuotot, kulut, varat, oman pääoman, velat ja yhtiön antamat vakuudet; sekä
2) toimintakertomus olennaisilta osin tiedot 10 luvun 5–7 §:ssä tarkoitetuista seikoista.

Jos toiminnantarkastaja ei voi antaa lausuntoa, toiminnantarkastajan on ilmoitettava tästä toiminnantarkastuskertomuksessa. Toiminnantarkastuskertomuksessa voidaan antaa tarpeellisia lisätietoja.

Toiminnantarkastajan on huomautettava toiminnantarkastuskertomuksessa, jos tarkastuksessa on ilmennyt, että yhtiön hallituksen jäsen, puheenjohtaja, varapuheenjohtaja taikka isännöitsijä on:
1) syyllistynyt tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhtiötä kohtaan; tai
2) rikkonut tätä lakia tai yhtiöjärjestystä.
"
Vastaa Viestiin