En välttämättä ymmärtänyt kysymystä oikein, mutta tarkenna jos vastaukseni on väärään kysymykseen.
1) Tuloverolain 73 § kertoo lyhennetysti:
"Verovapaiden korvausten perusteet ja määrä
Verohallinto antaa vuosittain etukäteen tarkemmat määräykset verovapaiden matkakustannusten korvausten perusteista ja määristä "
Eli laki sanoo, että verottaja antaa. Ja verottajahan antaakin vuosittain päätöksen verovapaiden matkakustannusten korvauksista: Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2022
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohj ... onna-2022/
Päätöksessä olevasta taulukosta näemme, että korvauksen enimmäismäärä on autolla 46 senttiä kilometriltä, jota korotetaan
"3 senttiä kilometriltä sellaisista autossa kuljetettavista koneista tai muista esineistä, joiden paino ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri".
Sivumennen sanoen, en ole koskaan törmännyt suuren määritelmään, joten siitä olisi mielenkiintoista löytää oikeuskäytäntöä.
2) Edellä mainittu koskee siis työnantajan maksamia korvauksia, mutta liikkeen- ja ammatinharjoittaja voi tehdä vastaavan suuruisen lisävähennyksen, koska laki elinkeinotulon verottamisesta 55 §:
"Yksityinen liikkeen- ja ammatinharjoittaja saa sen lisäksi, mitä 7 §:ssä säädetään, vähentää:
1) Verohallinnon tuloverolain 73 §:n 2 momentin nojalla vahvistaman työmatkasta saadun verovapaan päivärahan enimmäismäärän ja työmatkasta aiheutuneiden lisääntyneiden elantokustannusten erotuksen; ja
2) Verohallinnon edellä mainitun päätöksen mukaan lasketun verosta vapaan kilometrikorvauksen määrän ja liikkeen- ja ammatinharjoittajan yksityisiin varoihinsa kuuluvalla autolla tekemästä elinkeinotoimintaan liittyvästä matkasta aiheutuneiden menojen erotuksen."
Vielä sananen verohallinnon roolista. Verohallinnon lain tulkintahan ei ole pakottavaa oikeutta, eli verohallinnon tulkinta lain säännöksistä on periaatteessa yhtä pätevä kuin Korkeasaaren apinalauman. Epäilemättä verohallinnosta löytyy yksittäisiä viranhaltijoita, joilla on himpun verran enemmän kompetenssia lain tulkitsemiseen, mutta viime kädessä se on kuitenkin vain tulkintaa. Oikeudessa verottaja tuntuu useammin häviävän tulkintaerimielisyytensä verovelvollisten kanssa kuin voittavan, josta voisi päätälle, että Verohallinnossa oleva asiantuntemus ei yleisellä tasolla ole yhtä vahvaa kuin yksityisellä sektorilla oleva verolakien osaaminen. Toki verottajan tulkinta antaa verovelvolliselle luottamuksen suojan, eli kun toimii verottajan ohjeiden mukaan, ei voida useimmiten jälkiverottaa, vaikka huomattaisiin jälkikäteen, että verottajan tulkinta on ollut virheellinen. Mutta niin kauan kuin jostain tietystä tulkinnasta ei ole olemassa oikeuskäytäntöä, emme voi tietää mikä tulkinta on "oikea", koska verottajalla ei ole valtaa sanella, mitä laki tarkoittaa. Verohallinnon ohjeisiin on hyvä suhtautua siis terveellä varauksella, mikäli niissä ei viitata oikeustapauksiin, johon ohjeistus perustuu.