|
Lahjat jaetaan verotuksen kannalta edustuslahjoihin ja mainoslahjoihin. Verotuksessa kokonaan vähennyskelpoinen mainoslahja olisi vaikkapa yrityksen valmistamien tuotteiden näytelähetys tai muu asiakkaalle annettu vähäinen lahja johon on useimmiten merkitty antajayrityksen nimi ja muita tietoja. Kuulostaa kuitenkin siltä, että nyt kyseessä ei ole tavanomainen mainoslahja vaan ns. edustuslahja tai lahjus, jotka taas eivät ole lainkaan vähennyskelpoisia sen kummemmin arvonlisäverotuksessa taikka tuloverotuksessa.
Henkilökunnalle annettavien joulu- ym. lahjojen suhteen on sitten vielä omat säädöksensä. Esimerkiksi esimerkiksi rahaan verrattavan ostokortin antaminen on aina veronalaista palkkatuloa.
Siinä on myös omat poikkeuksensa, jos lahja annetaan ns. yleishyödylliseen toimintaan, mutta ilmeisesti tässä ei sellaisesta olisi kuitenkaan kysymys.
Osakeyhtiöistä sanotaan vielä näin:
"Lahjoitussäännös ei rajoita yhtiön oikeutta käyttää varoja sellaisiin mainoslahjoituksiin tai jonkin tapahtuman sponsorointiin tms., joista voidaan katsoa olevan yhtiölle ainakin välillistä hyötyä. Näistä lahjoituksista päättää yhtiön hallitus tai toimitusjohtaja toimivaltansa rajoissa. Lahjan luonteen osalta ratkaisevaa on se, pidetäänkö varojen luovutusta liiketaloudellisen perusteen omaavana liiketoimintaan liittyvänä kuluna vai ei."
Melkeinpä suosittelisin välttämään tällaisten lahjakorttien antamista, sillä asia on hieman tulkinnanvarainen ja saattaa johtaa selvittelyihin verottajan kanssa.
Viimeksi muokannut Andy päivämäärä 01 Helmi 2010, 17:59, muokattu yhteensä 2 kertaa
|